Erityiskurssit ja symposiumit PDF Tulosta

FICAM järjestää tutkijoille vaihtoehtomenetelmien jatkokoulutusta erillisinä kursseina ja seminaarien sekä symposiumien yhteydessä. Nämä kurssit sisältävät sekä teoreettista että käytännön opetusta solu- ja kudosviljelyssä ja ihmisen kudos/elin mallien kehittämisessä eri tutkimustarkoituksiin.  FICAMin tohtorikoulutettavat saavat tieteellistä koulutusta myös säännöllisesti toistuvien FICAMin tiimipalaverien ja koulutuspäivien yhteydessä. FICAM antaa lisäksi GLP-koulutusta sekä tutkijoille että laboratoriohenkilökunnalle.

FICAM järjestää solu- ja kudosviljelyihin sekä vaihtoehtoisiin menetelmiin liittyviä kursseja tutkijakoulujen ohjelmiin (FinPharmaNet).  FinPharmaNetin (aiemmin ToxGS) ohjelmaan FICAM on järjestänyt joka vuosi toistuvan solu- ja kudosviljelykurssin.  Myös muiden tutkijakoulujen opiskelijat voivat osallistua FICAMin järjestämille kursseille.

FICAM järjesti vuonna 2009  Suomen toksikologiyhdistyksen (STY) juhlasymposiumin ”The 30-Year Anniversary Symposium of the Finnish Society of Toxicology”.  FICAM osallistuu  myös FINCOPAn (Finnish Consensus Platform for Alternatives) vuosittaisten seminaarien ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen.

Vuonna 2011 (21.-23. syyskuuta) FICAM järjesti Tampereelle kansainvälisen symposiumin, ”28th Workshop of the Scandinavian Society for Cell Toxicology”, jossa oli osallistujia myös Skandinavian ulkopuolelta. Yhteenveto ja abstraktit (englanniksi)

Ficam järjesti GLP-kurssin 12.-13. 12. 2011. Ohjelma [pdf]

FICAM järjesti FINCOPAn (Finnish Consensus Platform for Alternatives) 10-vuotisjuhlasymposiumin "Implementation of the Directive 2010/63/EU in Finland and the role of alternative methods in biomedical research" 20.9.2013 Tampereella. Lyhyt yhteenveto englanniksi [PDF]