Yleinen sytotoksisuus PDF Tulosta

Käytössä olevilla solutoksisuustesteillä voidaan tutkia lääkkeiden ja muiden kemikaalien akuutteja toksisia vaikutuksia soluihin ja kudoksiin. Solutoksisuustestejä tehdään useilla erilaisilla solumalleilla, esimerkiksi neuraalisilla soluilla, fibroblasteilla, erilaisilla epiteelisoluilla jne. Solutoksisuustestit ovat olennainen osa kudosspesifisten  in vitro-tutkimusmallien kehitystä. Mallien edellyttämät endpoint-mittaukset saatetaan tehdä solutoksisuustestein ja/tai solutoksisuustestit toimivat ns. esikokeina, joilla pyritään hakemaan malleissa mitattavien ilmiöiden ja toimintojen tutkimiseen sopivat annosalueet, toisin sanoen sellaiset testikemikaalipitoisuudet, jotka eivät aiheuta solukuolemia mutta aiheuttavat toiminnallisia muutoksia, jotka on mitattavissa herkkien kudosspesifisten markkereiden avulla.

Erityyppisillä solutoksisuustesteillä voidaan selvittää tutkittavien yhdisteiden vaikutuksia solun eri rakenteisiin tai toimintoihin. FICAMin käytössä ovat mm. seuraavat menetelmät:

  • BALB/c 3T3 neutraalipunan sisäänotto [No. 129 OECD Guidance document on using cytotoxicity tests to estimate starting doses for acute oral systemic toxicity tests, ENV/JM/MONO(2010)20]. Menetelmä on fotometrinen ja perustuu elävien solujen lysosomien kykyyn ottaa sisäänsä ja varastoida neutraalipunaa. Testi  kuvaa tutkittavan yhdisteen aiheuttamaa solumembraanivauriota sekä lysosomiaktiivisuuden häiriötä. Testi on läpäissyt laboratorion sisäisen validoinnin FICAMissa.
  • Luminometrinen kokonais-ATP:n mittaus. Solujen välittömänä energianlähteenä toimii ATP, jonka määrää testissä mitataan.  Testi kuvaa tutkittavien yhdisteiden aiheuttamaa häiriötä solujen yleisaineenvaihdunnassa ja viabiliteetissa.
  • LIVE/DEAD® Viability/Cytotoxicity testi.  LIVE/DEAD® Viability/Cytotoxicity-testi perustuu kahteen eri fluorisoivaan väriin (kalseiini AM ja etidiumhomodimeeri-1) sekä kahteen eri soluparametriin (solumembraanin integriteetti ja esteraasientsyymiaktiivisuus): Esteraasit hajottavat solumembraanin läpäisevän kalseiini AM:n, jolloin elävissä soluissa syntyy vihreää fluorisenssia. Etidiumhomodimeeri-1 ei läpäise elävien solujen solukalvoa, mutta pääsee kuolleisiin soluihin, joissa se värjää nukleiinihapot punaisella fluoresenssilla. Testi kuvaa yhdisteen solumembraanivauriota sekä aineenvaihdunnan (esteraasi) häiriötä. Testillä voidaan mitata erikseen kuolleiden ja elävien solujen määrä.
  • WST-1 –testi. Menetelmä on fotometrinen ja perustuu reaktioon, jossa WST-1-reagenssi hajoaa värilliseksi lopputuotteeksi mitokondriaalisen entsyymin (sukkinaattidehydrogenaasi) toimesta. Testi kuvaa tutkittavan yhdisteen hengitysketjussa aiheuttamaa vauriota.